Sain vaikken vielä vastaanottanutkaan opiskelupaikan Helsingin yliopiston valtioteellisen tiedekunnan syövereistä. Tämä tarkoittaa laskennallisesti viisivuotista ponnistelua, jossa yksilönä saan tarjota osaamistani toisille ammentaa ja kykyjeni riittämättömyyden havaitessani tukea löytyy kiviseinien syövereissä värjötteleviltä ihmisiltä uudelle tasolle ponnahtaakseni. Tämän mahdollistamiseksi unelmoin viettäväni paljon aikaa ydinkeskustan kampusalueella.

Viimeisen viisivuotisen olen ilokseni asunut enimmälti yhteisasumisesti kämppistellen ja huomannut rahansäästöäkin tärkeämpiä syitä sille, miksi soisin näin tapahtuvan jatkossakin. Erityisesti kiireen keskellä on suureksi iloksi kyetä jakamaan arkea toisen aikuisen kanssa, sillä mikä hyvänsä lähettipalvelutoiminta onnistuu paljon helpommin kun ainakin yksi reittipisteistä on molemmille yhteinen. Kaupassa pitäisi käydä mutta palaveri venyy tai ehdin jo kotiin saakka? Ehkä toinen tuo tullessaan! Sairastellessa kotiin ilmestyy lääkkeitä ja sosiaalinen ruokahuoltokin voi käydä siinä oman kokkailun sivussa.

Erotuksena parisuhdemuotoiselle yhteisasumiselle itsellisyys on helpompi taattu, onhan se usein jopa perusolettamus, siinä missä seurustelussa yhteisö saattaa olettaa tiiviimpääkin käsikynkkäilyä kuin mihin itse tarttuu. Silti ja siksi asumisyhteisössä on ollut ilokseni törmätä paitsi toiseen itsenäiseen ihmiseen ja istua hetki samassa kuplassa hänen tai seurueensa kanssa, ennen kuin omat menot tai kiinnostuksen kohteet ovat vetäneet taas omalle tielleni. Spontaani, satunnainen sosialisointi on tämän yhteiskuntamme rajallinen resurssi ja pidän siitä kuinka saman katon alla eläminen mahdollistaa tämänkin helpotetun toteuman.

Lisäksi viimeistään iän karttuessa kertyy mahdollisuuksia oppia tunnistamaan ja piirtämään toisillekin näkyviksi omia rajoja. Jollen pidä limaisista puurolautasista lavuaarissa voin kohteliaimmin osaamineni sanankääntein toivoa ettei niitä sinne ilmestyisi ja tarjota puuronpuhdistusvinkkejä kylkiäiseksi. Toisaalta saatan kuulla kuinka jokin boheemin kaaoksen keskelle kiireessäkin puhtaaksi puhtaaksi neliö saattaisi olla toisen mielenterveyden pelastaja ja nähdä sitten hiukan enemmän vaivaa sitä muistuttavan kädenojennuksen tehdäkseni.

Olen tässä kuluneiden vuosien aikana oppinut itsestäni. Jos parikymppisenä haikailin omaa rauhaa ja asunnon suojaa on näkökulmani nyt ennemmin maailmaa syleilevä: kunhan keskinäinen kunnioitus on tallessa ja saan tarvittaessa eristää itseni korvatulpilla sängynpohjalle aikaista herätystäni valmistellen saa kanssa-asujaimisto elää näköisällään tavalla ja saatan silloinkin iloita siitä etten ole asunnossani yksin vaan maailma pyörii silloinkin kun nukun. Tämä on suunnaton edistysaskel minun kirjoissani.

Nyt ongelmana on siten se, että opiskelut alkaisivat 24.8. orientoitumisviikon muodossa ja siitä seuraavalla viikolla vielä täysipäisemmin. Voidakseni keskittyä keskustakampuksella eloon ja oleiluun tulisi vähintäänkin ratkaista millä sinne matkustan, siis kävellen lähikulmilta vaiko junalla Tampereelta, sekä se, voiko Samperi-kissa muuttaa mukanani eläinystävälliseen asuntoon tahi kommuuniin siliteltäväksi ja paijailtavaksi ja ruokittavaksi vai jäisikö hän Tampereelle tai toisaalle hoidettavaksi varsinkin intensiiviviikkojen ajaksi. Nykyinen vuokra-asunto on joko irtisanottava ja ulosmuutettava tai sille keksittävä täyttöä ja huolenpitopalvelua, jotteivat kissat ja kasvit aivan rapistuisi opellessani kiertämään ympäri Unioninkadun kortteleita.

Omasta mielestäni olen unelmakanssa-asukki, mutta toisaalta tiedostan myös omaavani hassukulmaisia piirteitä.

Pidän kirjapinoista ja keskeneräisyydestä, joten lukulistalle kertyy kaikenlaista ja sitten teoksetkin siirtyvät käsistä lattioille uusia pinoja muodostamaan. Uteliaisuuteni näkyy innostuksesta asioihin ja ilmiöihin sekä vallitsevien olosuhteiden ravistelusta arjen anarkian hengessä. Pidän musisoinnista ja bändien perustamisesta, esiintymisestä niin spontaanisti puheita kuin runonlausuntaa kuin muutakin tehden, sekä hiljaisemmasta maalailemisesta ja kirjoittamisesta kuin ylipäätään pohdiskelusta ääneen kuin pääni sisälläkin. Voin innostuksissani puhua monologeja tai pysähtyä haastamisen äärellä, antaa toiselle tilaa tai rönsyillä aiheesta toiseen palataksemme myöhemmin pääasialliseen pointtiin. Tämä kaikki sisältää jonkinlaista hauskaa viihdyttävyyttä, joka voi toki olla myös kuormittavaa seurata. Siksi osaan myös vetäytyä oloihini hiomaan seuraavaa kappaletta.

Ympäröin itseni mielelläni viherkasveilla ja ne sitten myötäsyklisesti kukoistavat mukanani tai pudottelevat lehtiään kun elo on mennä liian hektiseksi. Sitten taas hidastetaan, elvytetään ja vuosiakin jatkuva elollisten suhde saa jatkua edelleen, kuten monasti käynyt on.

Vastuullani on kissa, Sampo Elmeri Ilves, ystävien kesken Samperi, jonka hoitorinki Tampereella on nykyisellään valtavan hyvä. Olosuhteista riippuen hän joko muuttaisi muassani tai jäisi sijoilleen pohdiskelemaan elämää joko tähän nykyisen turvalliseen kotiin tai sitten ystävänsä luo hoitopaikkaan. Tämä on ratkaisematon asia, mutta koska Samperi on sietänyt ja häntä on siedetty viimekesäisen kuukausien reilausreissuni ajan ja olen toiveikas ettei tämä ole kynnyskysymys askelta ottaessani. Ollen silti asia joka vaikuttaa kun pidempiaikaisemmin käyn asuinsijoja valitsemaan.

Arjen rytmiltäni olen rauhallinen, jos innostuvaa sorttia. Voin kiitää päivän kiinnostavien ihmisten ja tilanteiden sytyttämänä ja toisaalta viettää seuraavat pari päivää kotona. En harrasta varsinaista bilettämistä mutta järjestän mielelläni juhlia ja tempaudun tanssin pyörteisiin kun olosuhteet sen sallivat.

Olen kehittänyt arkeen tukevia rytmejä kuten hidastempoisen käsinjauhetun kahvin uuttamisen, irtokarkkien tarjoilun, gluteenittoman focaccian paistamisen ja täälläkin reseptinä jaetun vegaanin viimeisen valmistamisen niin että jotakin syötävää ja juotavaa on aina saatavilla. Näitä myös mieluusti tarjoan itseäni kiireisemmille, sillä tuoreessa muistissa ovat takavuodet, jolloin elämänhallintani ei riittänyt kaikkeen tähänkään. Aaltoliikettä, sano!

Toimin tällä hetkellä yrittäjänä useammassakin muodossa, jos hidas elämäntyyli ja kertyneet säästöt mahdollistavat tietyn hitauden arjessa. Silloin tällöin projektit tai palaverit pakottavat toimintaan ja istun koneella luurit päässä näitä selvitellen, tai kiitelen kannettava kainalossa kaupungin yössä. Toisaalta tästä seuraa myös se, ettei esimerkiksi vuokrahinta ole niinkään oleellinen juttu kuin se, että asuisi mieleisessään ympäristössä. Toivoisin voivani ympäröidä itseni välittävillä ja lämminhenkisillä ihmisillä, jotka ovat avuksi ja puolellani, mutta eivät myöskään säästelisi kritiikkiään kun huomaavat että teen heistä väärin, typerästi tai ylipäätään käsittämättömällä tavalla. Samalla toivoisin voivani olla itse sellainen turvallinen aikuinen, joka rientää avuksi kun tilanne sitä vaatii, mutta huomauttaa myös jos kokee tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Toisaalta joskus asumissuhde on myös ainoastaan sitä, joten jos joku haluaa omillaan olla osaan sen myös hänelle suoda.

Ystäväpiirini on ilokseni täyttynyt tässä viimeisen vuosikymmenen mittaan ihmisillä, jotka ovat sieltä aikuisuuden kynnykseltä aina eläköitymisloikkaa tekeviin saakka. Tämä parikymppisistä kuusikymppisiin ulottuva haitari on omalla tavalla saanut minut ajattelemaan itseni nuoreksi, vaikka ikää on jo pian neljäkymmentä vuotta, ja toisaalta muistuttanut siitä miten hyvät tyypit ovat hyviä tyyppejä halki ikänsä: jostakin syystä lähimmät ystävät lukitaan omasta ikäryhmästä, vaikka näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Tässäkin yhteiskunnallisen pohdiskelun paikka, aivan kuten yhteisöasumisessa itsessään.

Pidän siitä että kotonani on avoimet ovet ihmisten tuppautua saippuasarjaisesti silloinkin kun itselläni on huono päivä, mutta lähestyn tätäkin asiaa nöyrästi: erityisesti jos ovet avautuvat johonkin vallitsevaan kollektiiviin liittyä niin suhtaudun asemaani hostelliin eksyneen vieraan tavoin, päivä päivältä opetellen missä menevät sallitun rajat ja kuinka voisin olla mahdollisimman paljon iloksi ja jos mahdollista olematta lainkaan haitaksi.

Haen nyt siis kotia ensisijaisesti itselleni ja kuukausien ja vuodenkin salliessa myös Samperille.

Osaan peruskohteliaisuudet, siivota jälkeni ja toistenkin, sekä maksaa vuokran ajallaan. Kaupanpäällisenä voin tarjota yllättäviä ajatuksia tavallisista aiheista tai kuviteltua elämänkokemusta, jota vuosikymmen myöhemmin voin jälleen päätä puistellen naurahtaa aivan tavallisen naiiviksi pohdinnaksi juuri tämänikäisen nuoren mieleni syövereistä suoltaa.

Toivottavasti tästä on iloa ja katsotaanpa kuinka käy. Ja jos joku lukija tästä innostuu pohtimaan pitäisikö itsekin asua ei-yksin niin kyllä, kannattaa, kokeile, voit oppia vaikka mitä ja kokea hauskoja hetkiä siinä samalla!

Tille