Palaan ajatuksissani toistuvasti Hille Koskelan kirjaan Pelkokierre. Pitäisi palata fyysisestikin, sillä varmasti muistan yksityiskohtia vuosia vuodelta huonommin. Hanki käsiisi ja korjaa käsitykseni!

Pelkokierre on yksi niistä kirjoista, jotka voivat vaikuttaa ajattelutapaan kauaskantoisesti ja laaja-alaisesti. Sen luettuani aloin panemaan merkille valvontakameroita, järjestyksenvalvojia, kieltokylttejä, tilasuunnittelua yleisemminkin tavalla, jota en muista aiemmin tehneeni. Yksi kirjan teeseistä kun kuuluu että pelkoja herättelemällä saadaan luotua markkinoita turvallisuusratkaisuille ja näillä turvallistamistoimilla päästään samalla eroon hankalista ihmisistä.

Ongelma on silti siinä, että hankalat ihmiset eivät varsinaiseti katoa, he vain siirtyvät. Varmasti joku joskus kuoleekin, mutta harvemmassa lienevät tapaukset, jotka esimerkiksi keksivät hankkia töitä nähdessään tarpeeksi vartijoita eineshyllyillä.

Tämä on jälleen kilpajuoksua pohjalle, sillä kun minä en satsaa turvallisuuteen tulevat ikävät ihmiset ryöstämään minut puhtaaksi ja aiheuttamaan mielipahaa ohikulkijoille. Kun penkit viedään pois tai suunnitellaan uusiksi niin ettei niihin käy nukahtaminen siirtyvät ihmiset Nekalaan. Sinnehän jäätte, kunnes ratikka linjataan sitä kautta kulkevaksi.

Jolleivat ole lumeviritelmiä, kamerat kuvaavat tilanteita tyypillissti valvomokäyttöön, jotta ihminen voi reagoida tilanteen tullen esimerkiksi kaivamalla käsiinsä nenäliinapakkauksen. Joskus videokuvaa tallennetaan ja hoidetaan asianmukaisesti siten, että vain tietyille ihmisille kuten virkavallalle annetaan aineistoon pääsy.

Kun jotakin sitten tapahtuu harmitellaan, jollei kamerakuvaa juuri sille suunnalle ollut tai jos se olikin liian huonolaatuista. Se selittänee miksi kameroita on niin valtavasti. Tietämättömyyttäni en myöskään tiedä sitä, moniko eri operaattori kameroitaan julkisiin kadunkulmauksiin sirotteleekaan. Voihan olla, ettei kaikki samassa kimpussa olevat kamerat edes kulje yhteen valvontapisteeseen vaan osa on kiinteistön omistajan, osa vuokralaisen, osa yleisestä turvallisuudesta kiinnostuneen viranomaisen laitteita.

Sitten kun jokin alue uhkaa jäädä katveeseen niin lisää rautaa rajatienoille. Voisi joku miettiä, miksi meidän tarvitsisi selvittää kaikkia rikoksia erityisen hyvin, ja harmitella niitä syrjäseutujen ihmisiä, joiden kaikkea tallustelua ei kuvata useasta kuvakulmasta. Missä tasa-arvo?

Tämä ruokkii myös tiedonjanoani, sillä olisi mukava tietää paitsi se, että minua kuvataan myös se, kuka minut näkee. Joko tietoja yhdistellään niin että kauppamatkani voidaan seurata suurella luotettavuudella ja nostaa lippua kun katoankin odottamattomasti viemäreihin? Minusta on hauska ajatella että toisessa päässä on leppoisa ja väsymätön oikeuden puolustaja, mutta sitten muistelen kouluaikoja ja niitä ihmisiä, jotka saattoivat ääneen ajatella toivovansa olevansa isona tuollaisissa töissä. Ehkä he ovatkin.

Voi ei. Huoltosuhteelle hyvä jos näin, mutta turvallisuuden tunteelleni huono.