Olen ollut erittäin omistautunut sisällöntuottaja jo useamman vuoden ajan, jollei sanaa määrittele sen tarkemmin, mutta silti onnistuin viimeisimmän aikana oppimaan uutta.

Minut kaukaisemmilta ajoilta tuntevat tietävät minun kuuntelevan musiikkia oikeastaan kaikkialla. Vielä vuosikymmen sitten pyrin saamaan kotini tilaksi, jossa musiikki soisi taustalla alituiseen. Kotoa lähtiessä laitoin napit korviin ja ehkä musiikki seurasi perässä. Joskus iloitsin keksiessäni, kuinka teknologia salli minun pyöriä kiekon kanssa yksikseni ympyrää silloinkin sävelten kaikuessa kallossani.

Vaikka kaikki on nykyään helpompaa ja ehkä osaksi juuri siksi, kuluu iso osa ajastani nykyään hiljaisuudessa. Mielelläni yhä laitan levyn soimaan ja tuotan erimoista möykkää tasaisesti itsekin, mutta ero aiempaan ympäristön vaientamisen ja siltä suojautumisen suhteen on suuri.

Panin tämän merkille tiedostavasti joskus vuosi sitten lähtiessäni lenkille jonkin kiivaan sisällöntuottoistunnon edeltä tai jälkeen. Kun odotti ja toivoi että toiset jaksaisivat kuunnella horinoitani, jotka ovat toki erittäin nokkelia, tuntui sopivalta altistua muiden jorinoille kotoa poistuessani. Tämä tapa on nyt jäänyt merkittävästi voimaan, olen huomannut.

Asia ei ole niin yksioikoinen että tuottaessaan itse ääniä antaisi toisillekin tilaa, vaikka sellaisena sen myynkin. Olenhan todellisuudessa myös useammin äänessä kulkiessani kaduilla, sillä nykyään uskallan hyräillä, lallatella ja laulaakin ihmisten ilmoilla, mikä vielä hyvin lyhyt aika sitten oli mahdottomuus.

Keittiöstä käsin katsoisin että desibelit kotiseinissä ja kuulokkeet korvilla antoivat minulle mahdollisuuden muovata ympäristöäni mieleisemmäksi silloinkin kun en uskaltanut tehdä siitä julkista. Nyt kun laulaminen kuuluu katukuvaan voin tehdä sen ilman itseni eristämistä. Molemmat, siis sisällöntuotto julkisuuteen niin tietoverkon ylitse kuin elävässäkin maailmassa ovat ennemmin heijastuksia siitä uskalluksen tasosta, jolla kulloinkin satun kulkemaan.

Tukeudun yhä kuulokkeisiin halutessani olla rauhassa omissa kuvitelmissani, jollei todellisuus taivu tahtooni muuten. Se on siis hyödyllinen taito, joskaan ei enää niin välttämätön kuin ennen.

Jatkopohdinnaksi jää kuinka sovellettavissa tämä mielenkiintoinen sikermä on kanssatallaajiin.