Tämä on yksi haikeuden ja surumielisyyden kevät, jos sitä vain ehtii nyt maistella. Oman olotilan saa peilattua pienistä tapahtumista, kuten itselleni kävi tänään huomatessani mukavien naapureiden tekevän poismuuttoa. Kaikki käy pikaisesti kuin kuolemansairaus iskisi.

Onni on myös tällaisiin hetkiin havahtuminen, vaikka hetki siinä itselläni kuluikin. Tajusin kuitenkin nyt ilokseni tarjoutua avuksi, onneksi turhaan, sekä vaihtaa hetken hyvästejä yleisen kiireen keskellä. Aikani kulutin kannonnokassa kahvia juoden ja kolinaa seuraten.

Lisäksi keksin koota läksiäislahjakassin Samperin kirjaston ikilainattavien osastolta sekä lähikaupan antimista. Tämän kuorrutuksena lähti jonkin räkäisen rokkiyhtyeen kangaskassi, joka oli täysin kelvoton aina tähän hetkeen saakka, kunnes äkisti ei ollutkaan.

Sain kuulla olleeni paras naapuri, joskin joudutte nyt luottamaan sanaani. Tätä ei himmennä sekään että kuulin tämän ennen kuin ojensin lisää muutettavaa enkä enää ikinä milloinkaan sen jälkeen.

Sellaisia ovat keväät, haiken luopumisen hetkiä täynnä. Miksei mikä tahansa vuodenaika, mutta tällä kertaa näin. Lohdullista on huomata tekevänsä silloin tällöin enemmän niitä asioita, jotka silloin aikoja sitten keksi vasta kun oli liian myöhäistä.