Kauan aikaa sitten altistuin tallenteelle, jossa Liverpool pelasi mestareiden liigan finaaliottelua. Tämä oli silloin harvinaista herkkua, ymmärsin, vaikken pelistä enkä videotallenteista niin ymmärräkään. Ilokseni tapahtumaan tempautui silti mukaan, vaikka tulos oli jokseenkin tiedossani, sillä tiedonmurusiini yhdistyi näin hetki hetkeltä myös lisää aikalaiskontekstia minuuttien kuluessa ja pallon pomppiessa jaloissa.

Maarit Verrosen Pimeästä maasta on vielä hiukan tuota näkemääni ottelua vanhempi tapahtuma, jonka lukemiseen sain vahvan suosituksen uusvanhalta tuttavaltani kun merkittävistä kirjoista päädyimme puhumaan. Samalla tapaa kuin tuo finaali oli suosittelijalleen tärkeä elämänkokemus ajalta, jolloin emme vielä tunteneet, pääsin nyt myös kirjan kautta toisen ihmisen pääkopan sisään.

Molemmat tapaukset ovat kokemisen arvoisia, jos tämän haluaa suosituksena lukea. Mutta kaiken juuri tapahtuvan hälinän keskellä pidän näistä hetkistä, jolloin ymmärrys toisesta pääseekin muodostumaan jonkin historiallisen tapahtuman kautta. Ei siis niinkään mitä teet vaan mitä olet tehnyt tai jopa mikä sinut on tehnyt, kuten Verrosen kirjassa voisi ajatella muovattavan.

Siksi toivottavasti näitäkin kirjoituksia voi käyttää viittauksina sitten joskus kun siirtyy aina uuteen hourulaan, jossa huruihmiset kyselevät että kukapa olet. Sen jälkeen voi puhua asiaa, jos vielä sanoja löytyy ja tarvitaan.