Arkisessa keskustelussa saattaa ihminen törmätä siihen, että muillakin ihmisillä on kantoja. Erityisesti metsänomistajat ovat sellaisia, koska änkyräsukulaisen tavoin puu lyö leiville vasta kuollessaan.

Eräs todeksi kuviteltavista asioista on työtä tekevien ihmisten jakaminen suorittavan tason liukuhihnaduunareihin ja omilla aivoilla ajatteleviin tietotyöläisiin. Kuvittelen usein olevani parhaimmillani älytöissä, mutta nyttemmin alan epäillä ettei asia välttämättä olekaan niin. Tämän varjon luuloni ylle on heittänyt se seikka, että pidän tätä jaottelua perustavanlaatuisen typeränä, eikä se kuulosta valkokauluskaverin pohdinnalta.

Väärinymmärryksen uhallakin teen määrittelytyötä nyt samoin kuin kaikkea muutakin, eli vasemmalla viuhtoen. Suorittavan portaan ihmisen voi ajatella tekevän toisteista ja vain hiukan oma-aloitteisuutta tai yllättäviin tilanteisiin mukautumista vaativaa työtä, joka kenties tuottaa arvoa ja laatua, mutta josta hänen ei tarvitse ymmärtää jotakin vuosittaista strategiatyökyvykkyyspäivän alustusta enempää. Vastaavasti älytyöläisen voidaan olettaa ymmärtävän jotakin hänen paikastaan organisaatiossa ja uskomattomilla innovaatioloikilla tekevän työnteon alemmilla tasoilla ja ympärillään hedelmällisemmäksi, sekä ylempänä rahaa tuottavaksi.

Jostakin syystä näiden välille tahdotaan lyödä kiilaa, enkä vielä omalla vähäisellä työhistoriallani ymmärrä miksi se olisi eduksi kellekään osapuolelle, saati hengettömille korporaatioille. Nykyhallituksen jallituksen mukaisesti lallattaisin ettei meillä ole tähän varaa.

Ideaalimaailmassani ihmisellä olisi useampi toimi, joiden ei tarvi jäädä harrastamisen tasolle, joissa olisi aivoista työtä ja myös toisteista fyysisempää suoritetta. En pahastu, vaikka tämä tapahtuisi samassa puulaakissa, vaikka tehokkuuden kannalta aivan toinen toimiala voisi olla paikallaan. Tämä ravistelu perustuu siihen ajatukseen, että ajattelulle aikaansa käyttävät ihmiset saavat todennäköisesti kaikenlaisia ideoita lyödessään hanskat käteen ja ihmetellessään kuinka alleviivaavan toisteista elämä voi olla. Samalla saattaa kehittyä odottamattomia taitoja vaikkapa loppuasiakasrajapinnassa kelluskellessa. Toisaalta suorittavan tason typeryksetkin voisivat säännöllisellä aivoaika- ja atk-altistuksellaan päästä sellaiseen ympäristöön, jossa lattiatason havaintoja voi tuoda omasta kokemuksestaan ammentaen tietoon siellä, missä sille voi jotakin tehdäkin.

Voi olla idealistista ajatella että ihmisaivot sopeutuisivat niinkin monimutkaiseen asiaan kuin ajatteluun, tai ajattelevien aivot oikeaan työntekoon, mutta pidän sitä mahdollisena. Ja koska aivot rasittuvat ja väsyvät siinä missä selkäkin olisi tämä myös mahdollisuus puristaa ihmisistä yhä enemmän irti jo ennen kuin he ovat luiskahtamassa työkyvyttömyyseläkeputkeen.

Jossakin tätä varmasti sovelletaankin, joten nyt kun suoritin tämän matalan tason kirjoitustyön on aivoaskareenani metsästää että mitä missä kuka ja kenen luvalla lopettakaa heti.