Jotkin hyvistä asioista ovat vuosien takaa. Eräs niistä on Atlantic-lehden artikkeli nostalgiasta, josta kirposin ajattelutyöhön ja johon viittaan lähitulevaisuudessa. Juttu käsitteli nostalgiaa ja kuinka se voi toimia yksilötason pelastusrenkaana tilanteessa, jossa maailma muutoin näyttää kurjalta paikalta. Tällainen kaihomielisyys, koetun hetken ja siihen liittyvän tunnevyöryn uudelleenkokeminen saattaisi siis tuoda lohtua silloin kun sitä kaivataan.

Tämä on itsessään hauska ajatus, koska siitä voimme päätellä tällaisten myöhemmin nostalgioitavien asioiden olevan keräämisen arvoisia. Pahan päivän varalta korkoa kasvamaan, kuten ystävällinen pankkiiri sanoisi, jos sellaisia yhä olisi.

Toisaalta tästä voidaan johtaa myös sellainen ajatus, että nostalgioimaan ryhtyvä ihminen saattaisi tehdä sitä reaktiona tämänhetkiseen suruun tai lähitulevaisuudessa ennakoimaansa sellaiseen. Itse huomaan miettiväni kuolemaa ja lopullisuutta usein tällä nostalgiointimenetelmällä, joten ehkä se kertoo jotakin psyykeeni kulloisestakin tilasta, vaikka pidänkin tätä erinomaisena taitona.

Ehkä se on erinomainen taito vain kuten uiminen on hyödyllistä jos harrastaa vesiurheilua, eikä sillä muutoin tee välttämättä mitään. Mikä itsessään antaa aihetta syvien vesien luotailuun omassa tykönäni.

Yhteiskunnalliseksi laajentamalla nostalgiointi ja siihen tarttuminen voisivat kertoa siitä, ettei kaikilla muillakaan mene välttämättä loistavasti. Ovathan vanhat Aku Ankat mahtavia ja niin edelleen, mutta maailmassa on myös nopeasti laskien tuhat muutakin lukemisen arvoista tarinaa, jos sattuu sarjakuvista pitämään. Vanhoja ystäviä on hauska nähdä, mutta viimeisimmän tiedon mukaan jokaiselle voisi löytyä noin kaksi kelvollista tuttavuutta, josta he eivät vielä ole kuulleet. Pelottava tulevaisuus voisi näin keittiöstä katsoen saada ihmisen iloitsemaan menneistä asioista, eikä silloin välttämättä tule vaikutettua siihen, mihin vielä vaikuttaa voi.

Ehkä nostalgia onkin vain ensiapu pahimman yli? Tästä artikkeli vaikenee, mutta totta puhuakseni referoin sitä muutenkin ehkä vain yleisen aihepiirin verran. Kannattaa lukea, siis, jos vaikka ajatuksia herää kaikille kokijoille: Nostalgia Is a Shield Against Unhappiness. Voihan olla niinkin että nostalgiointi on tervettä samalla tapaa kuin hengittäminen ja jos sitä ei oikein osaa niin aikuisiällä meditointi tuntuu vielä enemmän työltä, jos sinne saakka sinnitteleekään.