Verovaroin tuotettu uutispalvelu, johon on lyöty muutakin hömppää kylkeen, on saanut saanut maksulliselta medialta runtua viimeiset vuosikymmenet. Yleisradiota särkevät poliitikotkin milloin millä verukkeilla.

Yksipuolinen ystäväni Ben Thompson kirjoitti uutismedian asemasta amerikkalaisvinkkelistä jo hyvän aikaa sitten. Linkki löytyy lopusta. Hän argumentoi tuolloin vuosikymmen sitten siitä, etteivät uutispalvelut niinkään myy uutisia lukijoilleen kuin mainostilaa yrityksille. Kun sosiaalisen median jätit sitten löysivät mainonnan ilot ja tarjosivat ilmoitustilaa ihmisten arjen lomaan kävi kustantamoiden markkina-asema ahtaammaksi. Mutta ihmiset haluavat yhä uutisia!

Harrastetason kiekko-otteluihin kuuluu kiinteästi se, että tuloksesta pelataan, mutta vasta ottelun jälkeen selviää kiinnostuneille varsinainen mittelön tulos. Tämä on sosiaalisesti kiinnostava asia, koska voittoa voi sitten hetken iloita ja henkiinjäämistä juhlistaa vaikkei voittaisikaan. Tämän jälkeen tuloksen uutisarvo pienenee, eikä kukaan välttämättä halua yhteiskuvaa äsken salaviisauden päällä istuneen tuomariston kanssa.

Vastaavasti itselle tärkeän tapahtuman lopputulosta voi toivoa pimitettävän, jotta juonenkäänteet ratkaisuhetkineen eivät olisi ennalta tiedossa. Kun asian tietää on arvonsa jälleen pieni.

Näillä esimerkeillä koetan korostaa uutisen arvottomuutta. Asian tietäminen voi olla arvokasta, mutta kun sen tietää, ei samaa välttämättä välitä ilmaiseksikaan huolia toisesta lähteestä. Tänä yltäkylläisyyden aikana meillä ei ole pulaa siitä tiedosta, kuinka maksullinen sirkushuvi on päättynyt, mutta uutisia valtaapitävien päähänpistoista saamme sitäkin harvemmin.

Johtopäätökseni voi olla ontuva, mutta julistan silti seuraavaa: Eritoten tällaisena aikana, jolloin uutisilla ei sinänsä ole kovin suurta itseisarvoa, on yleisradioiden kaltaisten julkisten palveluiden olemassa olemisen turvaaminen ensisijaisen tärkeää. Tämän kylkeen markkinoille sopisi vielä nippu nykyistä enemmänkin tylsiä asiakirjoja tutkivia mediataloja, jotka voisivat saada jonkinlaisen lehdistötuen lisäksi kiinnostuneista tilaajista puserrettua varoja toimintansa turvaamiseksi.

Suomessa on jo Uusi Juttu näin yhtenä tuoreena esimerkkinä, mutta hekään eivät uskalla pitäytyä tyystin päivittäisen uutislätinän toistamisesta. Ehkä heidän ja Long Playn väliin sopisi viikkotasoisia hämmästelyjä kokoava media, joka julkaisisi viikonloppuisin laajempia reportaaseja suuremmista asioista. Yhtä kaikki, jotta sinänsä vanhentuvia uutisia arkisistakaan asioista ei tarvitsisi tehdä klikkiotsikoin, olisi verovaroin kustannetulle hälinäkanavalle syytä olla resursseja.

Pikkukylän kana ylitti tien eikä meillä ole aikaa selvittää asiaa, mutta jos tällä on suurempaa arvoa tarttuu jokin syväluotaavimmista tahoista varmasti vieheeseen tuota pikaa.

Alussa mainittu Benin juttu löytyy Stratechery-palvelustaan otsikolla Publishers and the Pursuit of the Past ja se kannattaa tietysti lukea ennemmin kuin tämä juttuni.