Janan Ganesh kirjoitti taannoin siitä, kuinka nykyaikana on helppoa olla mieltä. Ongelmaksi hän toi vaihtamisen vaikeuden. Tällaiseen analyysiin hän päätyi pohdittuaan sitä, miksi edelleenkin suuri joukko ihmisiä on Trumpin kannattajia, vaikka hälytyskellot kilkattelevat siellä missä narut eivät vielä ole kuluneet tai kielet pakotettu katki.

Linkki lopussa, kuten nykyään tavallista.

Hän mainitsee kuinka ennen vanhaan saattoi olla jotakin mieltä ja sitten hetkeä myöhemmin toista. Ei välttämättä huipputason politiikassa, jossa mielipiteitä seurattiin taajaan jotta pääsisi puukkohippasille, mutta tavallisessa arjessa. Vaikka minunkin lapsuudessani osattiin puhua tuuliviiristä pahaa ja katsottiin kieroon niitä, jotka vaihtavat suosikkijoukkueitaan menestyksen mukaan, saattaa tilanne olla nykyään vielä pahempi.

Voi toki myös olla, ettei tällaista ilmiötä ole.

Se on kuitenkin nähtävissä oleva todentuntuisuus, ettei mielipiteen vaihtaminen ole sosiaalisesti kevyttä. Ihmisiltä odotetaan pysyvyyttä ja ehdottomuudesta palkitaan. Ehkä pahimmissakin hourupäälausunnoissa käy niin, että samaa mieltä olevat huruilijat innokkaasti taputtavat selkää puukotta, eivätkä erimieliset järki-ihmiset näe aiheelliseksi tämän yhden huuruilun takia lähteä ristiretkelle.

Huonosti teki Jeesus kun meni kuolemaan, sillä hän voisi nykyään riiputtua kaikkien pikkutärkeiden asioiden vuoksi ja sitten mentäisiinkin jo lapsia myöden aseet tanassa.

Kuviteltaessa hetki että ihminen voi muuttua, voi tätä takinkääntöä harjoitella oman kodin turvassa, kunnes itselleen myöntää mielipiteen muuttumisen mahdollisuuden. Luultavasti yhteisötasolla meille tekisi hyvää opetella väittelemään merkityksettömien asioiden puolesta ja itseämme vastaan jo ennen kuin päädymme kylähulluiksi kaduille. Ei siksi että meidän mielipiteellämme olisi merkitystä vaan koska esimerkkimme voisi rohkaista jotakin toistakin sanomaan että itseasiassa nyt kun mietin niin ehkä en olekaan enää äskeistä mieltä. Sitoutua voisi aina siksi kunnes ymmärtäisi paremmin.

Eikä mitään pahaa tapahtuisi, voisi tapahtua hyvääkin.

Koska internet muistaa kaiken, olisi hienoa, että ihmiset voisivat ammentaa iloa omistakin muuttumisistaan, eivätkä aina vain masentua kun muutos onkin rumentava ryppy lisää. Poimuileva iho mahdollistaa pinta-alan kasvamisen myötä kaikesta nauttimisen hieman vaikutusvaltaisemmin, joten on siinäkin typerä huoli.

Financial Timesissa julkaistu Janan Ganeshin näkökulmakirjoitus Take no comfort from America’s Trump backlash. Hänen artikkelinsa sanoo saman kauniimmin ja vähemmin virhein, eikä sorru samoihin esimerkkeihinkään.