Mark Forsyth on kirjoittanut kielestä kirjoja ja ilokseni aivan ensimmäisen avaamani alussa hän mainitsee viisauden, joka on vielä tekevä meistä ystäviä. Kirjan nimi on The Horologicon ja voin sitä jo suositella, mutta oleellinen huomio liittyy aakkosjärjestämisen typeryyteen sanakirjakäytössä.

Kirjailija kertoo, kuinka kirjainten perusteella järjestetyt asiat saattavat olla käyttöloogisesti hujan hajan, kuten suomen kielen sanat kirahvi, taideteos ja akryylimaali sekä ilmaisu oivaltamisen riemu osoittavat. Loogisesti nämä etenesivät vaunu vaunulta vieretysten, mikäli rakennelmaa seuraa sivusta, jolloin ymmärrys kasvaisi vähitellen, eikä työmuistia kuormitettaisi epäloogisilla lankaleikkureilla, vessapapereilla ja avaruudella eikä ilmaisulla huomattavan tylsistynyt.

Tuo itse teoksensa on ratkaisuesitys viheliäiseen pulmaan. Minulla puolestani ei ole ratkaisua, mutta laajennan ongelmakenttää koskemaan kaiken muunkin, mihin erehdymme ujuttamaan järjestystä kaaoksen selättämiseksi. Ei liene harvinaista että laitamme ihmisiä kirjainten tai numeroiden mukaisiin järjestyksiin, esimerkiksi, kun oikea toteamus voisi olla ettei tässä ole järkeä.

Taipuminen järjestävän tahon mielivaltaan pienin askelin legitimoi eli oikeuttaa tehdyn suoritteen, eikä sen typeryyttä käy lopulta lainkaan haastaminen. Joskus onni suosii ja siksi sanakirjassa anarkia ja arki ovat perätysten, mutta kukapa tuossa kohtaa, satojen latinalainojen jälkeen, enää uskoo että tässä olisi mitään suurempaa taustalla. Ja siten siihen kuihtuu vallankumous, jälleen kerran.