Muinainen videopeli on tämä Theme Park, jossa huvipuistoa suunniteltiin. Tontti oli jo ja sille piti keksiä budjetin rajoissa täytettä erilaisin kieputtimin ja kioskein. Jahka niitä heitteli ja latoi polun portilta peremmälle saattoivat vieraat tulla tuomaan rahansa, mikäli pääsylipun jälkeen sellaista vielä oli. Jonottamisen lisäksi vieraat osasivat oksentaa, joten viihdyttäjien lisäksi henkilökuntaan piti palkata luuttuajia.

Sellaista oli tilasuunnittelu silloin. Saatoin kokea tällaisen eritekerrostuman turhan vakavana huolena, koska kovin menestyvää huvipuistoa en muista milloinkaan nähdyn tehdyn. Henkilöstökulut kaatoivat lupaavan liiketoimen jälleen kerran.

En tiedä millaisin simulaatioin kaupunkisuunnittelua nykyään tehdään, mutta käytännön harjoituksia uskallan yhä peräänkuuluttaa.

Olisipa hienoa jos kameratekniikkaa käytettäisiin siihen, ettei liikennevaloja vaihdeta keltavilkutteisista ajakaa omaan tahtiinne sääntöjä noudattaen -piittaamattomista perinteisiksi kuin silloin kun risteyksessä on yli yksi toimija. Montako minuuttia ihmiset kuluttavatkaan punaisia tarpeettomasti kunnioittaen?

Jos suunnittelukaarti kulkisi käytetyt nenäliinat ja ryystetyt banaaninkuoret käsissään ympäri katuja he saattaisivat myös hoksata tarpeen erilaisille hävitysastioille.

Mutta nykyään ei ole aikaa kokea, koska pitää tehdä. En ole immuuni asialle, toivoisin vain olevani. Ehkä joku näyttää joskus mallia.