Erinomaisen mediapeiton ansiosta tiesin että on olemassa kirja Isäni, Rölli, mutta viipyilevän luonteeni tähden vaadittiin satumainen esiinnosto kirjaston henkilökunnan toimesta, jotta kasvotusten kirjan kanssa päädyin. Sitten tämä Heta Tuppuraisen kirja tulikin luettua pikaisesti ja liikututtua avokyyneliin useampaan kerran.

Tästä saa tarinaa toisaalle ja pidemminkin, joten palaan varmasti kirjan äärelle teksteissäni myös.

Tuli lukiessani mieleen se, kuinka taitavasti muutamassa sadassa sivussa käydään läpi kirjoittajan isäsuhteen kautta myös muuta sukua. Jos kuuluisin sukuun sen vanhana tai uutena jäsenenä voisin kuvitella saavani tällaisella lukukokemuksella aika monien juhlien edestä pohjustusta siihen, kuka kukin on ja miten heidän kädenjälkensä saattaa elämissä näkyä.

Toki pääpaino oli Hetan vanhemmissa isovanhempineen ja Allun työtovereissa, joten sukukronikaksi muovaaminen on taiteellista vääristelyä. Tuli silti mieleeni, ettei tällaisia tarvitsisi monenkaan ihmisen tehdä, kun jo olisi käsillä aika kattava sepustus ihmisistä taustavaikuttimineen. Kuitenkaan jostakin syystä sellaisia ei hevin tehdä, tai sitten tarkastelunäkökulma on niin etäinen, ettei ylisukupolvisia traumoja ruokkivia piirteitä välttämättä ruodita lain, esimerkiksi.

En usko että tällaista kirjaa julkaistaisiin ei-kenenkään lapsen isäsuhteesta, mutta pidän piirteitä tunnistettavina. Siksi lämmin suositus.

Huomasin myös muistavani rölliseikkailuista verrattain vähän, vaikka kasetteja ja pikkukakkosjaksoja tuli katsottua taajaan. Toisaalta paluu menneisyyteen toimi ehkä siksikin voimalla. Mikä parasta, kirja kannusti miettimään oman luovan tuotannon vaikutusta itseen ja muihin, sekä omien urautumisten vaikutusta karahtaneisiin ihmissuhteisiin. Tässä mielessä henkistä sukulaisuutta on jo havaittavissa, siis, eikä oppi toivottavasti mene hukkaan.