Hämmästyttävintä nuoria ihmisiä nähdessäni on ajatella heitä jotenkin kyvykkäinä olioina. Pintapuolisesti niin varmasti on tai se on ainakin mahdollista, eikä ole mahdotonta, etteivätkö he olisi monissa asioissa minua paljon taitavampia myös. Hämmästykseni juontuu siitä kirjosta asioita, joita olen koettanut tässä vielä lyhyen elämäni varrella haltuunottaa ja siitä nöyrtymisen hetkestä, ettei näissäkään rutinoituminen ole käynyt helpoksi.

Joitakin esimerkkejä, jotta muistaisin.

Olen huomannut hyväksi tavaksi kirjoittaa ajatuksiani ylös päiväkirjamuotoon ja laajemminkin, jotta päässäni olisi pyöriteltävää joutohetkiin tai keskustelujen yhteyteen. Lisäksi olen keksinyt lukemisen olevan hyvä tapa saada täydennettyä ja vinoutettua valmiita ajatuksia, kenties myös altistua jollekin, jota en milloinkaan tulisi ajatelleeksi ilman ärsykettä.

Säännöllinen hengästyminen on hauskaa ja jollei sitä tarjoile arki muissa muodoissaan on syytä vääntäytyä lenkille tai salille. Jos syö joka päivä lämmintä ruokaa on mahdollista ettei kuihdu.

Nukkuminen on tärkeämpää kuin tikut silmissä puristaminen, paitsi jos sen vuoksi uhkaa laiminlyötyä harvinaislaatuiseksi nähtävä tilaisuus, jolloin onkin hyvä muistaa että ihminen pärjää aika vähällä unella jonkin aikaa.

Jollei aseta itselleen rajoja asettaa ruumis ne ennen pitkää.

Miten voisi jokin nuori ihminen tietää tätäkään vähää, jollen minäkään. Sitä minä mietin kun sellaisiin törmään. Lista ei ole pitkä, eikä tietenkään täydellinenkään, mutta jotenkin se täytyy itse tehdä todeksi.

Viimeaikaisin ratkaisuni on ollut koettaa saada asioista tarpeeksi vähän aikaa vieviä. Näin jotta kaupasta osaa miettimättäkin ostaa tarpeeksi raaka-aineita. Omien tuntojen kirjaamisen saa ujutettua kieltenopettelun kylkeen, vaikkei olisikaan kunnon kirjoitusaparaattien äärellä. Kirjoja voi ripotella ympäriinsä ja kantaa taskussa, jotta jollakin soveltuvalla hetkellä on mahdollisuus altistua uudelle. Ystäviä voi yrittää nähdä lyhyestikin, vaikkei aika riittäisi loputtomiin. Kahvia voi juoda ihmisten ilmoilla, jotta samalla on mahdollisuus törmätä odottamattomiin tilanteisiin.

Vielä ratkaistavana on monta murhetta, kuten siisteystason ylläpitäminen, mutta pienin askelin. Sekin olisi hyvä hoksaus, että jollei aika riitä kaikkeen tähän, on syytä luopua jostakin. Minun kohdallani luultavasti töistä, vaikka hukkaan aikaani varmasti turhempiinkin asioihin.

Joku päivä opin miettimään mitkä ovat sellaisia minä-asioita, joita ei kukaan muu voi tehdä lain tai yhtä hyvin, ja keskittää toimiani sitten siihen. Sillä lailla maalimasta voisi tulla hauskempi paikka jollekin muullekin tallata.