Suomi on suurten etäisyyksien maa, mutta yksityisautoilijana sitä on vaikea tavoittaa. Päällystetty tie vie melkein mihin tahansa kolkkaan, johon keksii minkäänlaista asiaa. Matka-ajat ovat tunteja eivätkä ollenkaan vuorokausia, kuten kuvittelisi.

Ellei sitten kokeile sovittaa itseään julkisten tahtiin.

Usein liikennöin kiireessä, koska lähden myöhässä. Jotenkin aina on tärkeämpää tekemistä kuin edustaa edukseen. Vuosi vuodelta kiirehtimiseni on kuitenkin saanut rauhallisempia muotoja, koska harva asia sitten kuitenkaan on vartin päälle. Monessa tapauksessa saattaa huomata ilokseen senkin, että oma läsnäolo voi kenties kohottaa tilaisuutta, muttei poisjäänti olisi sitä varsinaisesti lässäyttänytkään. Ihmiset ovat sangen sopeutuvaisia lajinsa lukuun.

Sitä suuremmin hämmentää se, että kallioita leikataan suorinta tietä salliviksi ja teitä ylipäätään tehdään niin hurjissa määrin. Mitä pahaa seuraisi siitä, jos kaikkialle kestäisi kahta kauemmin? Ehkä jokin matka jäisi silloin jopa tekemättä tai ihmiset oppisivat jälleen nauttimaan nuotiokahveja, laittamaan kirjettä edeltä, että lähden tästä tulemaan, varmaan pari päivää siitä kun luet tätä lähestyn puron suunnasta.