Ihmiset ovat kenties hiukan ehdollistuneita tiettyihin tapoihin. Silloinkin kun valtavan laakeat liikenneväylät suljetaan kevyelle liikenteelle kulkea saattaa tottunut koipi ravata tuttua tatamia.

Erään juhlakulkueen ansiosta eräs kaupunki oli vapauttanut autojen ja raitiovaunujen yleensä varaamat tilat tanssijoiden käyttöön. Samassa muassa sekaan sopi muukin köykäinen liikenne, kuten rullailijat monenkirjavat. Mitä oli hienoa olla todistamassa. Samalla haikeutta herättää ajatus siitä miten vähään tyydymme, sillä voisihan noin olla aina. Yllättäen jalankin pääsee aika ripeästi paikasta toiseen, jollei yhtenään ole vaarallisesti risteävän liikenteen kuolettavan töytäyksen uhkaamana pakotettu rytmittämään kulkuaan liikenneohjauslaitteiden mukaan.

On myös niin, että erilaisia paraateja voisi olla joka päivä. Silläkin asia ratkeaisi, eikä tärkeitä töitä jätettäisi varmasti silloinkaan tekemättä. Kaikkia hölynpölypuheluita vain siirrettäisiin myöhemmäksi ja hyvä niin.

Haluaisin muistella että Davidien Graeber ja Wengrow kirja Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia (englanniksi (The Dawn of Everything) kertoi muinaisista ajoista anekdootin, jossa kukin kansalainen vuorollaan sai olla päivän kuninkaana. Hänen valtansa ulottui kaupungin rajoihin saakka, muttei pidemmäs, ja oli tuossa piirissä ylittämätön. Kuitenkin tieto siitä että valta vaihtuisi yön tullen rajoitti ylilyöntejä, eikä kukaan pakottanut viettämään aikaa kaupungissa, jos tämä hupi ei miellyttänyt.

Silläkin uhalla että muistan yksityiskohtia tai lähteen suorastaan väärin, olisi hauskaa nähdä, mitä saisimme aikaan niinä muina päivinä, jolloin nykyiset valtaapitävät rautahevoslaumoineen eivät määrittäisi sääntöjä. Ehkä oppisimme kävelemään rennoin mielin autoteitä pitkin ja käyttämään niitä minä hyvänsä.