En ole hetkeen lukenut tietosanakirjaa, mutta muinoin siellä luki vapaasti lainattuna jokaisen ihmisen olevan sukua toiselleen. Sen vuoksi meillä on ällistyttävä kyky sairastua samoihin tauteihin kuten koronavarianttiin tai kulutusmentaliteettiin. Kaukaisemmat sukulaiset on jo hävitetty, mitä tulee ihmislajeihin, ja vielä heitäkin etäisempiä katselemme sunnuntaiaamuisin television tai muulloin retkeillessämme kalterien tai kiikareiden läpi.

Kuinka siis löytää erikoisuutta tässä samankaltaisten massassa? Yksi keino on iskeä kiilaa perintötekijöidemme väliin ja lähteä nurkkakuntaisesti nykyhetkestä punomaan ihmiskunnan mattoa omasta itsestä käsin.

Kuinka pieni se silloin onkaan.

Tämä on silti sellainen temppu, johon aikaansa arvostavalla tai elämästään taistelevalla yksilöllä ei ole ollut mahdollisuuksia. Siten meillä on tyypillisesti parempiosaiset kirkkomailta kaivettuina sukupuineen ja sitten suuri, harmaa massa kuollutta aivosolua, johon emme saa kosketusta.

Tällä harrastuksella olisi vähänlaisesti väliä, jollei kuolleiden raivaama viidakko olisi yhä likeisten jälkipolvien kaukaista sukulaista helpompi käydä. Otetaan esimerkki vetikon takaa, sillä juuri saamani tiedon mukaan Kanadan taannoin väistynyt pääministeri oli pääministeri kuten isänsäkin. Suomea suurempi maa ja silti osaajista on pulaa, voisin ilkeästi ajatella, ellen kuuluisi heidän sukuunsa minäkin.

Ei pidä liata omaa pesää, kuuluu sukututkijoiden vanha viisaus. Sillä tavoin saadaan myös koreampia kertomuksia, joissa juopot kyläriesat olivatkin paikallisia merkkihenkilöitä. Tämä sataa myös minun laariini, muttei vielä, ja tarkoittaa että omista teoista kronikoitsevat on syytä valita harkita, jos valtaa siihen on. Sukututkijoiden suvusta tuleva on varma valinta.

Ihmiskunnan yhdenmukaisuutta olisi syytä vaivata pikkulapsien päähän silloin kun niissä on vielä reikä, sillä tämä olisi todellinen voimavara. Miksen minäkin voisi olla pääministeri kun sellainen suvussa jo on? Tämä yksilölähtöisyys ei varmasti muuta maailmaa, mutta jos ympärilläni muistutettaisiin alati myös hiukan vinosta sisäsiittoisten joukosta, joka kuitenkin pitää valtaa lähempänä meitä ja joilla on myös kuvernööritason edustus siellä hupsujen pääministerien maassa, saattaisin uskoa mahdollisuuksiini tehdä jotakin minäkin. Onhan vähemmälläkin saatu enemmän.

Siksi tällaiseen tiiviiseen geeniyhdenmukaisuuteen pyristelevä sukupuurakentelu on onneton harjoitus, joka heikentää kykyjämme avaruusajan lajina. Oman edun suojelua siellä, missä me voisimme hautoa kirkkaamman maailman muotoja yhdessä sukulaislasten äärellä.

Suvun mustat lampaat, jotka riistävät ja kansanmurhaavat, voitaisiin yhä kutsua kesäjuhliin, mutta heille pidettäisiin kabineteissa myös napakoita puheita. Muistatkos että eräs sukumme ylpeys on kuitenkin se väkivaltaa kaihtanut hemmo, joka pääsi videopeliinkin ja vain siellä uhkasi hyvin kevyin perustein toisia ydinasein, mikset olisi enemmän kuin hän.

Tässä on suvun maine pelissä, eikä sinun päähänpinttymäsi lopullisesta ratkaisusta auta asiaa lainkaan.

Millä me tämänkin selitämme kun aikanaan seuraava sukupolvi kyselee sinusta ja haluaisi kuulla sankartarinoita. Ei auta kuin peitellä ja se on aina vain vaikeampaa kun näitä korvia on kasapäin.