Vanhenemisessa on arviolta miljoona hyvää puolta, jonka sanon vain yleistä tietämystä pönkittääkseni, koska se liittyy aiheeseen vain vahvasti.

Yleisesti ottaen pidän totena väitettävän, että lahjakkuuksien jalostaminen pitäisi tehdä nuorena ja kevyesti tökkien saattaa tuleva keijukainen kuoren sisään helmeytymään, tai jotakin. Näin toimivat vastuulliset kasvattavat ja muut, jotka saavat keskeneräisten kasvuvaivaisten parissa aikaansa viettää ja yhteistä päämäärää tavoitella. Tämä on tietysti pötyä ja valhetta ja vääristää maailmanmarkkinoita.

Sen sijaan yleisesti ottaen on totta se, että ihminen paranee vanhetessaan. Keskitytään tietotaidollisiin kyvykkyyksiin, vaikka muitakin on. Muista esimerkkinä opettelen paraikaa kävelemään, enkä ole tuttavapiirini ainoa, jotta askellus olisi vähemmän kantava ja enemmän liike-energiaa antava. Tiedollistaidollisiin seikkoihin liitän sellaisia hienouksia kuin kielet ja niiden näppäilyt, jos toki muitakin on.

Näin myöhäisnuorena nerona pidän typerryttävänä sitä ajatusta, että minun olisi pitänyt jättää kieltenopiskelu sikseen vain niistä loogisista syistä, että r-, d-, l- ja s-kirjaimet tuottivat ääntämisvaikeuksia ja yleisesti ottaen puhuminen ihmisjoukkiossa myös. Joku looginen kasvattaja olisi silti voinut tuollaisenkin johtopäätöksen tehdä ja sysätä sitten palloilulajeihin tai matemaattisloogiseen maailmaan, jossa asiat pitää lopulta esittää paperilla eikä loputon käsien heiluttelu tuota kuin rangaistuksia.

Mikäli olisin polkenut tuota polkua suohon saakka, en olisi tietenkään ikinä oppinut sellaista loogista asiaa, että saksan ja ranskan tasse on meillä kuin kupinalunen, eikä siinä vielä kaikki, en myöskään sitä kuinka ensin mainitun brille on kuin rillit, toiseksi mainitun vetements on kuin vetimet, ja äskeistä ennen viittaamassani kleider on kledjut. Kaikki on aivan loogista ja myös matematiikan tavoin hauskaa, eikä tällaisesta ilakoinnista pitäisi jäädä paitsi vain siksi ettei osaisi ääntää yhtäkään oikein.

Mutta miksipä emme törppäisi kieleltään sujuvia pikkuruisia jonnekin vääntämään ässiään ja taputtelisi heitä että ei siellä diplomaattipelikentillä peruskuntoa tarvitse, parempi kun keskityt siihen missä jotenkin soljahtelet.

Koska harrastan nyttemin salaliittoteorioita kuin kansallistaiteilijat latoja ainakin ulkoa käsin, esitän että tämänkin tarkoituksena on rajata taidokkaiden ihmisten joukkoa ja siten helpottaa hyväosaisten ylivertaisuuden toteutumista. Jos kotona kiitellään parilla kielellä kuten nykyarjessani ikään, hyviä kirjoja on useammalla kielellä‚ portaat juostaan ja välillä patistetaan kysymään naapurilta kahvia lainaan, vaikka omiakin on, ja myöhemmin viemään jotakin jonninjoutavaa herkkua kiitoksena, niin kehittyyhän siinä moneen. Myös erilaisia kestejä voi järjestää vähäisistäkin syistä, kenties viikinkiaikaisten valloittajien eksotiikkaan nojaten, ja mehukesteissäkin voi hauskanpidon varjolla kannustaa pitämään pieniä puheita ja muita esityksiä, joissa erinomaisen surkeat mutta vaivalla hankitut taidot pääsevät näytille. Näistä syntyy kakku, jota ei välttämättä napostele sellainen ressukka, joka keskittyy pitämään suunsa kiinni ja jolle moinen vetäytymisetuoikeus sallitaan.

Iän tuomalla ylimielisyydellä julistan, ettei miljoonien ihmisten osaamissa asioissa voi olla kyseessä erityisen erikoista lahjakkuutta vaativia piirteitä. Ruotsia oppii puhumaan maahanmuuttaja ja suomea aivovammainen, joten miksi esittää, että omat lahjat olisivat juuri niin vajavaisia ettei tästä nyt mitään taida tulla. Toki kuvittelen myös että tällaisia julistuksia toistetaan ulkoa opitusti, sillä siitä mikään jalostettu kasvatusjärjestelmä ei tingi, vaikka muutoin siimaa saattaisi tullakin. Ei kai mitään opi, jos luulee ettei opi ja vieressäkin tästä muistutetaan.

Samaan aikaan ylhäisöjäsenet tekevät kädettöminäkin asioita ihan vain koska suvussa on säveltäjän ja kirjailijan verta ja jokainen meistä on hyvä jossakin, nyt jatkat vain, en ala sinua tavan duunarina esittelemään, jollet osaa ainakin jotakin siistiä.

Ajatusleikkinä mietin millaisiin suuntiin ihmisiä töytäistäisiin, mikäli heidät vietäisiin johonkin koulunkaltaiseen laitokseen kaksi-, kolmi-, ehkä jopa nelikymppisinä, koska sitä vanhemmathan osaavat sellaisia jo vältellä, vaikka tarjottaisiin mitä veroalea, jota nykyään ei tietenkään edes tarjota vaan päinvastoin. Minusta on moneen, eikä ollut naperoikäisellä minullakaan hullummin, mutta kovin erilaiselta näyttää kykypuu nyt kuin silloin.

Miksi milloinkaan on muka liian myöhäistä, kun kerran seniileistä papparaisista voi tulla demokraattisten maiden johtajia, eikä sitä tärkeämpää tehtävää olekaan? Viisikymppinen viuluvirtuoosi voisi olla paikallislehdessä mukava otsikko ja vanhemmilleen ylpeydenaihe, jonka pieni viulu soisi perinnönjaon jälkeenkin, siinä missä mainitun tuollaisen vanhempi taas, joka hulppeassa näytelmässä puhetta pitäessään kertoo kenraaleille kävelevänsä portaita hyvin varovaisesti, jottei vain tulisi tehtyä virhettä, joka siis ei ole mikään otsikko missään vaan yleistietoa, ei, ainakaan tuosta syystä.

Lonkkaleikkausjonot ovat hirveitä.